24.-25.7.2026 Imatra

Seikkailukilpailu Saimaan upeissa maisemissa.

Ratamestarien lausunto ja reittiskeemat

Koska vuoden 2025 Saimaa Challenge sijoittuu kaupunkiin ja kilpailukeskus sijaitsee kohtuullisen lähellä kaupungin keskusta, on tämän vuoden reiteille leimallista edellisvuosia enemmän rakennettu ympäristö ja miljöö. Kaupungin keskustan läheisyydestä huolimatta reitit on pyritty suunnittelemaan niin, että liikkumisesta mahdollisimman iso osa tapahtuisi muualla kuin asfalttipäällysteisellä alustalla ja niin, että ne häiritsisivät mahdollisimman vähän muita ulkona liikkujia. Klpailijoiden on kuitenkin syytä huomioida, että seikkailukilpailuissa liikkuminen tapahtuu muun väestön seassa ja mitään alueita tai reittejä ei erikseen suljeta kilpailun käyttöön. Vaikka kilpailusuorituksen aikana kello käy ja kilpailijat yrittävät edetä parasta mahdollista vauhtia, on tänä vuonna syytä varautua suurempaan kilpailun ulkopuolisten liikkujien määrään teillä ja maastossa. Varsinkin pyörin kevyenliikenteen väylillä ja ulkoilureiteillä kuljettaessa on huomioitava isot vauhtierot ja tilannenopeudet verrattuna jalankulkijoihin ja varsinkin lasten ja lemmikkieläinten kanssa liikkujiin. Olkaa siis normaalia varovaisempia.

Extreme-sarja

Viime vuoteen verrattuna hyvin erilainen kilpailualue tekee myös itse reitistä hyvin erilaisen. Olemme kuitenkin pyrkineet rakentamaan jälleen mahdollisimman mielenkiintoisen ja monipuolisen reitin, joka toivottavasti tulee myös tarjoamaan kilpailijoille yllätyksiä. Ensimmäisenä yllätyksenä voimme tässä vaiheessa paljastaa vuoden verran salaisuutena pidetyn erikoisuuden. Kilpailu alkaa prologilla, josta joukkueille otetaan erikseen aika. Vasta tämän jälkeen joukkueet siirtyvät busseihin, jotka vievät joukkueet varsinaisen kilpailureitin alkuun. Täältä kilpailu jatkuu prologin aikojen perusteella takaa-ajona.

Kilpailun ensimmäinen varsinainen osuus on melonta. Kesken melontaosuuden joukkueilla on swim & run osuus, jossa liivit ovat pakolliset. Kilpailijat voivat käyttää päällä olevia melontaliivejä tai ottaa mukaan toiset liivit uintiosuutta varten. Lisäksi kaikkien muiden kellukkeiden käyttö swin & run osuudella on sallittua. Melonnassa ja swin & run osuudella tarvittavat välineet jätetään järjestäjälle ennen prologin alkua.

Melonnan maalissa kilpailijoita odottaa heidän pyörälaatikot ja täällä kilpailijoiden on myös mahdollista tehdä ensimmäinen nestetäydennys. Ensimmäinen pyöräosuus on vahvasti gravel ja tie painotteinen, jossa vahvat pyöräilijät voivat tehdä eroja edukseen. Osuutta seuraa erillisellä suunnistuskartalla liikuttava puhdas jalkasuunnistus, joka puolestaan suosii hyvät suunnistustaidot omaavia joukkueita. Suunnistuksen lähtö- ja maalipisteessä joukkueiden käytössä on yksi ennen kilpailua luovutettu huoltolaatikko, sekä vesitäydennysmahdollisuus. Suunnistuksen jälkeen pyöräily alkaa siirtymään vähitellen entistä enemmän poluille ja teknisempään maastoon. Tämä osuus tulee sisältämään myös vapaavalintaisessa järjestyksessä haettavia pyörärasteja, sekä haastamaan kilpailijoiden  pyöräsuunnistustaitoja. Pyöräosuuden päätteeksi kilpailijoita odottaa vielä toinen juoksuosuus, joka tulee olemaan selvästi polkujuoksupainotteisempi. Vaihdossa joukkueiden käytössä on toiset huoltolaatikot. Hyvävoimaiset ja vahvat juoksijat voivat näin ollen tehdä vielä kilpailun lopussa isoja eroja väsyneempiin joukkueisiin verrattuna.

Extreme-sarjan erikoisuutena linja-autokuljetus kesken kisan.

Challenge-sarja

Challenge-sarjan reitti on Extreme-sarjan tapaan rakennettu monilta tavoin täysin uniikiksi. Noin puolet reitistä on sellaista, mitä mikään muu sarja ei tule käyttämään. Näin ollen Challenge-sarjan reitti ei ole vain lyhennetty versio Extreme-sarjasta, vaan oma kokonaisuutensa. Myös Challenge-sarjassa on etälähtö, johon joukkueet kuljetetaan lauantai aamulla busseilla. Kilpailu alkaa prologilla, jonka jälkeen joukkueet jatkavat matkaa meloen. Melontaosuus sisältää useamman lyhyen jalkautumisen. Melonnan jälkeen joukkueet jatkavat matkaansa polkujuoksuosuudelle, joka päättyy kilpailukeskuksessa sijaitsevaan huoltoon. Täältä joukkueiden matka jatkuu pyörin. Pyöräosuus tulee tarjoamaan kaikenlaista alustaa tieajosta teknisiin polkuihin. Joukkueet voivat myös omilla reitinvalinnoilla vaikuttaa polkujen ja teiden määrään. Pyöräosuuden keskellä joukkueita odottaa jalkasuunnistus erillisellä suunnistuskartalla. Suunnistuksen lähdössä / maalissa on tarjolla vesitäydennystä. Jälkimmäinen pyöräosuus tulee päättymään takaisin kilpailukeskukseen, josta joukkueet lähtevät vielä kilpailun päättävälle lyhyelle polkujuoksuvoittoiselle osuudelle.

Challenge-sarjalla on linja-autokuljetus lähtöön.

Adventure-sarja

Adventure-sarjan lähtö tapahtuu kilpailukeskuksesta. Tänä vuonna sarjassa ei ole käytössä hajontaa, eli kaikki joukkueet kulkevat koko reitin samassa järjestyksessä. Juosten suoritettavan prologin jälkeen joukkueiden matka jatkuu jalkaisin pääasiassa polkujuoksusta koostuvasta osuudella, toki rastilta toiselle suunnistaen. Osuus päättyy kilpailukeskukseen, josta matka jatkuu pyörin. Pyöräily tapahtuu pääasiassa hyväkuntoisilla teillä, kevyenliikenteenväylillä, ulkoilureitellä ja poluilla. Reitillä voi olla joitain teknisempiä kohtia, mutta näistä pääsee yli tarvittaessa vaikka pyörää taluttaen. Pyöräosuus tuo kilpailijat melontaan, jonka jälkeen matka jatkuu pyörin kilpailukeskukseen. Kilpailukeskuksesta joukkueet poikkeavat jalkaisin vielä viimeisen questin kautta lyhyelle juoksuosuudelle, mikä mahdollistaa vielä loppukirin ottamisen ennen maaliin saapumista.

Adventure- ja Explore-sarjoilla huolto sijaitsee aivan kilpailukeskuksen vieressä.

Explore-sarja

Myöskään Explore-sarjassa ei tänä vuonna ole käytössä hajontoja ja reittiskeema on yhtenäinen Adventure-sarjan kanssa. Kaikkien kilpailu alkaa jalkaisin suoritettavalla prologilla, jonka jälkeen kaikkien joukkueiden matka jatkuu polkujuoksutyyppisesti kohti kilpailukeskusta. Kilpailukeskuksesta joukkueet saavat pyörät allensa. Pyöräosuuden aluksi joukkueet suuntaavat melontarantaan, josta melonnan jälkeen jatketaan varsinaiselle pyöräosuudelle. Pyöräosuus päättyy kilpailukeskukseen, josta joukkueet jatkavat vielä lyhyen juoksuosuuden kautta maaliin.

Tehtävärastit

Prologitehtävien lisäksi joukkueille on sarjasta riippuen tarjolla 2-3 erillistä tehtävärastia eli questiä. Prologeista ja tehtävärasteista on pyritty tekemään mahdollisimman mielenkiintoisia, keskenään erilaisia ja sellaisia, joita harvemmin on aikaisemmissa tapahtumissa tullut vastaan. Tehtävien suorittamiseksi vaaditaan mm. fysiikkaa ja rohkeutta, mutta mahdollisimman nopean suoritusajan saavuttamiseksi myös nokkeluudesta ja älykkyydestä on hyötyä. Lukekaa siis huolella ja rauhassa tehtävienanto ja miettikää järkevin toteutustapa ennen kuin alatte toimia. Jossain tehtävässä myös uimalaseista voi olla hyötyä vaikka ne eivät pakollisten varusteiden listalla olekaan.

fi

Event info and rules

Saimaa Challenge is a multisport adventure event.

In the event, two-person teams navigate from one check mark to another by running, (mountain) biking and paddling in the order according to the route book. The maps are distributed to the participants two hours before the joint departure, after which the participants plan the routes they will use themselves. The checkers have the familiar orange-white checkered flag from orienteering. Some of the checkers have tasks (quests), where the participants must follow separately given instructions. In longer series, Quest tasks measure the participants’ knowledge and skills of the sport, in shorter series they offer memorable experiences.

The event’s Explore series (duration about 3 to 6 hours) is designed for those trying the sport as a low-threshold option that can be completed with a regular bike and basic navigation skills.

The Adventure series (5 – 10 hours) offers a little more of a challenge, but can be completed well without previous experience in adventure races. The track has been made even easier for 2024.

The Challenge series (7 – 12 hours) is still slightly higher in terms of difficulty. In the Challenge series, the planning will be more challenging and the terrain will be more diverse.

The Extreme series (15 to 22 hours) challenges the participants mentally and physically with its length and physical challenge. In sports skills, the demands are clearly higher than in other series. Very few separate quests.

The event takes time for all participants and the best of all series are rewarded. In the Explore and Adventure series, the winners are awarded with a commemorative prize, but the actual prizes are drawn among the finishers. In the Extreme and Challenge series, prizes are awarded based on the results to the best.